Loppuyhteenvedon paikka. 100-vuotismatka oli kaikin puolin erittäin onnistunut. Toki viimeisinä matkapäivinä alkoi väsymys jo painaa eikä siten hirveän myöhään iltaisin jaksanut riekkua kuppiloissa (= 8 kämpille ja 9 petiin ;-) ). Ja hyvin olemme toisiamme autossa kestäneet pitkilläkin siirtymillä. Auto on edelleen ehjä. Auton trippimittarissa lukee 6300km kuljettua matkaa, jonka lisäksi pyörällä ja kävellen lukuisia kilometrejä lisää. Rajan ylityksiä oli yhteensä 14 (Suomi-Ruotsi-Tanska-Saksa-Itävalta-Sveitsi-Italia-Ranska-Luxemburg-Belgia-Hollanti-Saksa-Tanska-Ruotsi-Suomi). Matkan kokonaiskulut lienevät jotakin 200€/päivä asumiseen ja syömiseen ja sen lisäksi diesel, lautat, tietullit ja ostokset. Tarkkaan ei edes viitsi laskea – matka oli kuitenkin jokaisen sentin arvoinen ja enemmänkin.

Muutamia koottuja mietteitä matkan varrelta

Liikenne

Saksan tietyöt: Saksassa on periaatteessa ”nopeus vapaa”. Ranskassa keskinopeus nousi kuitenkin korkeammaksi johtuen Saksan kymmenistä tietöistä; kilometritolkulla jonossa 2 metriä leveää kaistaa (joita onneksi oli kaksi rinnakkain samaan suuntaan). Näitä tietöitä oli varmaankin yi 10% koko Saksan läpiajomatkasta (kumpiinkin suuntiin).

Liikennesääntöjen noudattaminen ja yleinen suhaaminen: Italia on kyllä ihan oma lukunsa liikenteen suhteen. Liikenne ja liikennesääntöjen noudattaminen on ”joustavaa”: auton voi pysäköidä melkein mihin vain, kaistamerkinnät ovat lähinnä ohjeelliset, nopeusrajoitukset vähimmäisnopeuksia. 

Saksasta mieleen jäi lukuisten tietöiden lisäksi kovat nopeudet. Suurin lukema mittarissamme oli 174 km/h ja silläkin jäi jalkoihin.  Tarkkana sai olla kun lähti hitaampia ohittamaan, ettei itse ollut tien tukkona. 

Italiassa sekä Ranskassa tietullit rokottivat matkakassaa kuin myös Sveitsin pakollinen moottoritiemaksutarra. Ko. tarra on ostettava koko vuodeksi, vaikka mekin olimme Sveitsissä noin 5 tuntia.

Euroopan yleisin ammatti on kyllä rekkakuski. Tanskasta etelään kaikki tiet ja rekkaparkit olivat aivan täynnä raskaita autoja. Kymmenien raskaiden kulkuneuvojen jonoja ohitettavana.

Polkupyörät: Matkan aikana näkyi kahdenlaista pyöräkulttuuria. Italiassa ja Etelä-ranskassa pikkuteillä oli todella runsaasti kuntopyöräilijöitä kun taas koko Amsterdam liikkuu vanhoilla naisten pyörillä. Etelässä kuntopyöräily oli erityisen suosittua pitkissä ylämäissä. Molemmissa kulttuureissa pyöräilijöitä arvostetaan ja varotaan liikenteessä. Tosin Amsterdamissa se joskus on melko vaikeaa, koska fillareita voi risteyksessä tulla ihan mistä suunnasta hyvänsä.

Ruoka ja juoma

Ruuan hinta pohjoismaissa; samalla hinnalla Suomessa ja Ruotsissa saa lasillisen viiniä kuin Italiassa pullon. Italiassa hyvän illallisen laadukkaassa ravintolassa (antipasti, primi, sencondi, dolce) kahdelle sisältäen viinin noin 100 eurolla.

Italiassa on tarjolla vain italialaista ruokaa; ainakaan Albassa ei ole yhtään kiinalaista tai kebab-ravintolaa.

Kevyt ruokaa ei ole muualla kuin pohjoismaissa; Etelässä on rasva arvossaan.

Uusia makuja löytyy vaikka joka päiväksi, toisaalta pelkillä hampurilaisillakin eläminen onnistuisi (Albassa melko hankalasti – lähin hampurilaispaikka oli 15 km päässä)

Parhaat maut olivat: tuoreet aprikoosit, italialaiset jäätelöt, chinato,

Ihmiset

Ihmiset kauttaaltaan läpi Euroopan olivat hyvin ystävällisiä. Huonoa palvelua ei tainnut tulla missään paikassa vastaan eikä kukaan vetänyt nokkaansa solmuun siitä, että yhteistä kieltä ei löydy (= siis se toinen puoli ei osannut englantia ja me emme mitään muuta Keski-Euroopan murretta kovinkaan hyvin)

Hotellit ja asuminen

Yhtä lukuun ottamatta kaikki asuinpaikat olivat onnistuneita valintoja. Se yksi poikkeus oli Cesenassa ollut ”vanhainkoti”. Pitkin Eurooppaa majoittuminen maksaan noin 80-90€/yö. Poikkeuksena Kööpenhaminan ja Malmön ympäristö, joista emme löytäneet kunnon yösijaa alle 120 euron. Huoneet olivat siistejä. Eniten eroja oli aamupalojen valikoimissa ja mitä pohjoisemmassa ollaan niin sitä parempi on valikoima.

Albassa käytössämme yhden vuorokauden oli myös aito Ferrari. Tämä siis oli sen ison tuulettimen merkki joka oli käytössämme yhden yön ennen kuin ilmastointilaite asennettiin.

Kaupat

Supermarket on supermarket kaikkialla Euroopassa. Samalla konseptilla ruokaa, juomaa ja käyttötavaraa. Valikoimissa toki oli erilaisuutta ja esim. lihatiskejä Italiassa katsellessa kyllä tuli kade olo kun vertasi kotoisen Citymarketin valikoimaan: on kaikenlaisia ruhon osia  ja myös naudan ja sian lisäksi myös lampaasta, kanista, ankasta, yms.  Lidl näytti olevan läsnä jokaisessa maassa, vaikka yhdessäkään ei tullut poikettua.

Toki Italiassa ja Ranskassa on myös pikkukauppuja, jotka ovat erikoistuneet esim. lihaan tai juustoihin.Mutta lienee sielläkin suuntaus nöihin isoihin marketteihin. 

Sää

Etelässä paahtoi aurinko ja pohjoisessa vihmoi vettä. Oikeastaan Tourin jälkeisen viikon (siis viime viikon torstaista lähtien) liikuimme hyvin vaihtelevissa säissä. Kylmintä oli Luxemburgin ja Belgian rajalla, jossa auton lämpömittari näytti 12°C – lämpimintä Albassa reilut 30°C.

Loppulause

Ja jos joku ei vielä tiedä, mistä tuo blogin nimi ”Sata vuotta matkassa” oikein tulee, niin tässä selitys. Täytimme Tiinan kanssa molemmat tänä vuonna 50 vuotta: 50+50=100 ;-).  Samalla tuossa alkukesästä vietimme hopeahääpäiväämme. Tätä matkaa oli suunniteltu jo jokuisten vuosien ajan. Idea lienee lähtenyt joskus viitisen vuotta sitten Tour de Francea telkasta katsellessa ja kuunnellessa Peter Selinin selostuksia. ”Tuonne olisi kiva lähteä omalla autolla”. Aluksi ideana oli hommata vanha paketti volkkari (niitä 60-luvun festariautoja) ja kunnostaa se matkakuntoon. Onneksi tulimme järkiimme ja lähdimme matkaa kylläkin Volkkarilla, mutta hiukan uudemmalla mallilla.

… JA KIRJAN KANNET KIINNI (eli tämä juttu loppuu tähän)

Kiitokset kiinnostuuksesta toivovat Tiina ja Raimo

Maanantaina matka jatkuu hiljalleen kohti Suomea. Amsterdamista lähdettyämme teimme pienen koukkauksen saksalaiseen pyöräkauppaan Bocholt nimiseen pikku kaupunkiin. Ja taas tarttui jotakin pientä mukaan - jo alkaa autokin täyttyä.

Illan edellä saavuimme Kieliin. Rakennus- ja tietöiden keskeltä löytyi lopulta hotellikin, joka on juuri korjattu. Siis ihan vast'ikään, koska maalikin oli vielä märkää portaikon kaiteissa. Pieni kierros vanhassa kaupungissa ja syömään paikalliseen aasialaiseen seisovaan pöytään: kiinalaista, sushia, wokkia sen kymmentä sorttia.


Aamulla nokka kohti Tanskan rajaa. Pari kilometriä ennen rajaa on muutamia kauppakeskuksia, joissa tanskalaiset näyttävän tankkaavan ainakin alkoholia. Pistäydyimme yhdessä, joka oli kuin ruotsinlaiva kertaa 20. Tanskalaiset kantoivat lavakaupalla olutta ja muita viinaksia autoihinsa. Ja tien päälle taas, läpi Tanskan ja yli Belttien sekä Juutinrauman siltojen aina Malmöön asti. Aluksi ajattelimme pysähtyä jo Kööpenhaminaan, mutta koska emme halunneet alkaa vaihtaa rahaa kruunuiksi niin jatkoimme Ruotsiin asti - Ruotsin kruunuja oli jokunen sattunut mukaan. Malmö näyttää melko viehättävältä kesäkaukaupungilta. On paljon kahviloita ja ravintoloita terasseineen. Valitettavasti sää oli jälleen sateinen.


Huomenna matkaamme sitten Ruotsin halki ja illalla laivaan. Torstaiaamuna sitten pitäisikin olla kotona ja ehkä silloin olisi yhteenvedoton paikka.

Torstaina aamutuimaan matka jatkui: Dijon ja Nancy ohitetaan vauhdilla ja syömään pysähdyttiin vasta Luxemburgin rajan jälkeen. Nopea lounas, jonka jälkeen Belgian läpi kohti Amsterdamia. Alkuillasta olemme perillä ilman isompia eksymisiä (mitä nyt pieni suunnittelematon kaupunkikierros Luxemburgin keskustassa).

Asuinpaikkanamme Amsterdamissa on viikonlopun ajan asuntolaiva pari kilometriä kaupungin ydinkeskustasta. 3 makuuhuonetta, iso olo-/ruokailuhuone/keittiö, kylpyhuone ja iso terassi vedenpäällä (ja tätä kirjoittaessa myös veden alla, koska vettä tulee niin paljon kuin taivaasta mahtuu). Itse asiassa tämä (ja sadat samanlaiset asuntolaivat pitkin kaupungin kanavanvarsia) on ollut omistajaperheiden asuntona ja sen mukaisesti kalustettu ihan normaaliksi kodiksi. Astiat ja kattilat kaapeissa, kaasuliesi, sähköuuni, jääkaappi/pakastin, astianpesukone, televisio, sähköpiano, kirjahylly täynnä kirjoja, taulut seinillä, matot lattialla, jne. jne. Kyllähän täällä voisi asua.

Perjantaiaamulla kohti Schipholia, jonne Pekka, Taavi ja Emilia saapuvat liittyäkseen seuraamme muutamaksi päiväksi. Odottaessa nuoria odotusaulassa olo on kuin suunnistuskilpailuissa: tarkkaan ei tiedä koska kilpailija ilmestyy maalialueelle. Pianhan he sieltä tulivat – kamat autoon ja kämpille. Pikaiset samppanjat tervetuliaisiksi ja tutustumaan kaupungille. Mukanaan nuoret toivat matkamme ensimmäisen sateisen päivän. Vasta illan edellä sade taukosi kokonaan. Kävelimme sinne tänne pitkin kaupungin katuja ja kujia nähtävyyksiä, kauppoja ja ihmisiä katsellen. Ruokapaikkakin löytyi paikallisoppaan (siis minä) pienen kiertelyn jälkeen. Se, mitä siirtomaa-aika on ainakin tuonut tullessaan tänne Hollantiin, on hyvät itämaiset pöperöt. Siten päädyimmekin syömään indonesialaiseen kuppilaan.

Ruokailun jälkeen lähdimme opastetulle jokilaivaristeilylle. Tällainen lyhyt kiertoajelu on hyvä tapa saada kokonaiskuva uudesta kaupungista: mitä on missäkin ja mitkä ovat tärkeimmät nähtävyydet. Amsterdam kyllä näyttää samalta joka suunnasta. On kanavia, niiden varrelle rakennettuja kapeita 3-4 kerroksisia taloja ja siltoja. Ja polkupyöriä joka paikassa; lähinnä vanhojen naisten pyörien näköisiä, mutta myös mitä mielikuvituksellisimpia kakaroiden kuljetuslaitteita (jopa 3 lasta per pyörä). Jostain syystä on vaikea löytää yhtään uuden näköistä pyörää – tehdäänkö ja myydäänköhän jossain jo valmiiksi vanhoja pyöriä. Risteilyn jälkeen alkoi meistä jokaisella jo silmä sekä jalkaa painaa, joten kaupan kautta kämpille ja aikaisin nukkumaan.

Lauantai aamu: vettä sataa tosi rajusti ja ukkonen jyrisee.  Siihen on hyvä herätä. Mitäpä tällaisena päivä oikein voi tehdä? Netistä tietoja kaivamaan ja löytyihän sieltä noin tunnin ajomatkan päässä oleva outlet-keskus. Porukka autoon ja baanalle. Kaikenlaista taas tarttui mukaan – niin tarpeellista kuin jotakin sellaista, jota ilmankin voisi varmaan tulla toimeen.

Päivällisen nautimme läheisessä libanonilaisessa ravintolassa ja jälleen kerran maut olivat kohdallaan melkein kaikilla. Sitten teimme pienen kävelyretken kaupungin varsinaiseen turistivetonaulaan: punaisten lyhtyjen alueelle. Siellä sulassa sovussa tytöt esittelivät itseään näyteikkunoissa, nuoriso riekkui pubien ja coffee housejen ympärillä ja eläkeläisturistiseurueet kulkevat sateenvarjomiehen perässä = aika kauhea ja jotenkin myös epämiellyttävä kaaos. Lyhyen kierroksen jälkeen lähdimme, ehkä hiukan pettyneinä menoon, takaisin kohti majapaikkaa.

Aloituspakkaus kotipuutarhurille

Vanhukset (siis minä ja Tiina) tulimme suoraan ja nuoret jäivät yksille läheiselle terassille, joka osoittautui tosi mukavaksi paikaksi.

Sunnuntaipäivä kului kaupunkia katsellen. Emilia ja Taavi menivät omia menojaan ja loput sitten omiaan. Tiina ehdoton toivomus oli pysähtyä paikalliseen pannukakkupaikkaan ja löytyihän sellainen – varsinainen pannukakkutehdas. Varmaankin parinsadan istumapaikan kuppila hiukan ydinkeskustan ulkopuolella. Tarjolla oli yli 70 erilaista pannukakkua (tai oikeastaan isoja lättyjä) sekä makeana, että suolaisena. Valitsimme kaikki makean vaihtoehdon ja ne todella olivat makeita: tomusokeri-mandariini-kermavaahto-krokantti tai tomusokeri-banaani-kermavaahtoa-suklaakastiketta tai tomusokeria-jäätelöä-mansikoita-kermavaahtoa-suklaata. Ensimmäinen puolikas maistui hyvältä, sitten alkoi makeudesta saada tarpeekseen.

Makiaa ...

Illan edellä kyyditsimme nuoret lentokentälle ja palasimme asuntolaivalle viettämään rauhallista ”koti-iltaa”. Huomenna matka kääntyy kohti kotia. Maanantai illaksi pitäisi ehtiä Saksan Kieliin…

Eilinen tiistai oli pääosin matkapäivä. Siirryimme Italiasta Ranskan puolelle yli alppien. 

Korkein sola oli hiukan yli 2000 metrissä.

Moottorilla jarruttaen laskeuduimme alas ohi Grenoblen kohti keskiviikkoista kohdetta Culozin pikkukaupunkia. Katselimme paikkaa autolle ja missä Tourin etappia kannatta keskiviikkona katsoa. Olin alustavasti suunnitellut meidän kipuavan tietylle kielekkeelle vuoren rinteellä (siis sinne kyllä menee tie ja myös Tourin reitti), mutta korkean paikan kammoisena päätimme jäädä hiukan turvallisemmalta näyttävälle tasolle. Rinteillä näkyi jo siellä tällä asuntoautoja reitin varrella.

Matka jatkui kohti keskiviikon etapin lähtökaupunkia Maconia. Ensin pikaisesti evästä seuraavan päivän varalle hotellin viereisestä Carrefourista.

Tällä matkalla huomasimme viereisissä hotelleissa majoittuvat joukkueet.

Tämän jälkeen kohti kaupungin keskustaa katsomaan millaista menoa Tour siellä aiheuttaa ja aiheuttihan se. Suuri osa vanhasta keskustasta oli varattu kaikenlaisten paikallisten herkkujen esittelyyn ja lisäksi siellä täällä kaikenlaisia esityksiä. Ja pakkohan Ranskassa oli sammakon reisiä saada. Mikä vain maistuu hyvältä kunhan valkosipulia, persiljaa, suolaa ja rasvaa on tarpeeksi – nam. Tarjolla oli makkaroiden, juustojen, sun muiden herkkujen lisäksi tietenkin paikallisia viinejä.

Tänä aamuna  aikaisin nokka takaisin kohti Culozia. Auto parkkiin, pyörät alle ja mäkeen. 

Nousimme mäkeä noin pari kilometriä, mikä 10%:n jyrkkyydellä tarkoittaa noin paria sataa metriä. Valitsimme paikat suht’ jyrkästä kohdasta, jotta kilpailijat ajaisivat hiukan hiljemmin ohi. Olimme paikalla noin puoli kaksitoista emmekä olleet läheskään ensimmäiset. Viereiset jenkit olivat kivunneet paikalle 7:30 aamulla ja jos paikalle olisi halunnut tulla asuntoautolla, niin parhaat paikat olivat menneet varmaankin paria päivää aikaisemmin.

Ja sitten alkoi odottelu. Väkeä lappasi ohi kohti ylempiä reitin osia: pyörillä varmaankin useita satoja ja loput kävelemällä. 

Kaikilla tuntui olevan iloinen ja odottava mieli. Ohi meni muutama suomalainenkin, jotka jäivät juttelemaan hetkeksi nähtyään esillä olevat Suomen lippumme. Kolmen tunnin pikaisen odottelun jälkeen paikalle saapui ns. karavaani: yli sata erilaista moottoriajoneuvoa mitä mielikuvituksellisimmin rakennettuja hökötyksiä, joista heiteltiin kaikenlaista pikkukamaa kuten avaimenperiä, juomia, magneetteja, lippiksiä, jne. Ja ihmiset juoksivat kaman perässä (ja me joukossa).

Neljä tuntia kulunut ja nyt näkyy jo rinteen alaosassa irtiottoporukka. Ei aikaakaan kun he ovat jo kohdalla: tuossa meni ainakin Voeckler (joka muuten sitten lopulta voitti etapin), mutta muita noin 20 miehestä ei ehtinyt tunnistaa. 

Muutamia minuutteja ja pääjoukko nousee kohdalle: Wiggins, Evans nyt ainakin. Pienen hetken päästä hiukan pienempi joukko: Schleck vasta täällä? 

Muutaman minuutin päästä jo viimeinenkin kilpailija oli tuskissaan kivunnut ohi – ja siinä se sitten oli. Onkos tässä nyt mitään mieltä. Ensin odotetaan tuntikausia auringon paahteessa ja sitten muutamien sekuntien ajan kilpailijoita lappaa ohi sitä vauhtia, että vain muutaman ehtii tunnistaa. Ollen samaa mieltä kaikkien niiden muiden tuhansien tänään rinteessä olijoiden kanssa, että ei kai tässä mitään mieltä ole, mutta onhan tämä aivan suurenmoinen kokemus.

Ja illaksi takaisin Maconiin hotellille. Huomenna alkaa matka kohti Amsterdamia …

Eilinen päivä jäi blogin kirjoittajalta väliin, mutta korjataan erhe tänään. Kolmas pyöräilypäivä. Sovitimme (tai ainakin luulimme sovittavamme ) matkat kunnon mukaan ja lähdimme omille teillemme. Tiina kierteli osittain samoja reittejä kun torstainakin kun taas minä lähdin enemmän nousuja vastaan tuovalla reitille. Oma reittini kyllä osoittautui ehkä hiukan liiankin haastavaksi. Heti kaupungin ulkopuolella päätin lähteä nousemaan reilun kolmen kilometrin matkalla 350m ylös. Onneksi alla oli asfaltti. Mäki ylös – mäki alas – mäki ylös – mäki alas – mihis hemmettin tästä pitäs kääntyä – no mennään tuonne – väärään suuntaan vajaa kilometri ja nousua oli 130 metriä – ei muuta kun takaisin alas ja oikea tiekin löytyy. Aurinko paahtoi ja lämmintä oli jälleen yli 30 astetta. Kyllä kämpillä olut maistui 46km lenkin jälkeen. Tiina oli jo ehtinyt omalta lenkiltä (32km) aiemmin. Matkaan mahtui yksi polun loppuminen kesken (siis eksyminen) ja jälleen komeita maisemia.

"ja minne mun tästä nyt pitäs mennä - tää polkuhan loppuu tähän"

Ja illalla viimeisen kerran Alban iltaan syömään. Paikkakunnan keskusaukiolla oli tilaisuus, jossa 40€ maksua vastaan kuuluin puolen tusinan paikallisen huippukokin tekemät menut ja yli 60 erilaista viiniä. Valitettavasti nämä turistit olivat liian myöhässä tilaamassa pöytiä, emmekä siis mahtuneet mukaan. No pääsimme sentään kurkkimaan aidan yli :-). Mainio ravintola kuitenkin löytyi melko pian, vaikka se mihin alun perin piti mennä oli sunnuntaisin kiinni: risottoa, kanaa, paistia ala Barolo, mansikoita ja tietenkin mainio viini. 

Pieni kävely ja paikalliseen gelateriaan jäätelölle. Tiina oli jo aiemmin himoinnut annosta, johon kuului tuoreita metsämarjoja (mustikka, ahomansikka, vadelma) sekä jäätelöä valinnan mukaan.

Tänä aamuna jätimme Alban taaksemme. Kamat autoon (olipa urakka – mistäs näitä nyssyköitä on viikon aikana ilmaantunut?) ja kohti alppeja. 

Majapaikkamme sijaitsee tällä kertaa pienessä Cesanan kylässä alppilaaksossa Sestrieren (olympialaiset 2006) ja Ranskan rajan välissä. Päätimme ottaa lyhyen korkeanpaikanharjoittelun ennen siirtymistä Tourin mäkiin keskiviikkona. Melko idyllinen pikkukylä ja varmaan tosi suosittu talvisin laskettelu kohteena (yhteys Sestriereen ja muutamaan muuhun rinteeseen). Kesäisin tämä näyttää olevan jonkinlainen vaeltamisen ja maastopyöräilyn keskus ainakin esitteistä päätelleen. Enkä yhtään ihmettele kun katsoo ympärillä olevaa vehreää luontoa sekä jylhiä vuoren rinteitä.

"uimalämpöistä" alppipuronvettä

Majapaikkamme on jonkinlainen lomahuoneiston ja hotellin välimuoto. Uskonnollisia kuvia ja patsaita on käytävät pullollaan ja muut vieraat näyttävät lähinnä siltä, että olisimme tulleet vanhainkotiin. Majoituksen hintaan kuuluu aamupala ja illallinen, jota tätä kirjoittaessa odotamme uteliaina.

Näkymä parvekkeelta

Huomenna jätämme Italian taaksemme ja suuntaame lyhelle visiitille Ranskaan, joten on lyhyen yhteenvedon aika

• jäätelö: joka päivä vähintään yksi annos – toisinaan useampia. Jäätelöpuoteja muutama kymmenen ja jokaisella omat kymmenet maut – ongelmana on ”mitähän tällä kertaa”
• chinato: uusi termi meille. Kyseessä on makea punainen jälkiruokaviini. Aivan erinomainen
• arneis: uusi rypälelajike. Tällä seudulla kasvatettava valkoviinirypäle.
• viinit: huonoa viiniä ei sattunut vastaa – mukaan pitäs saada: barolo, nebbiolo, barbera, barbaresco, dolcetto, arneis, chinato …

• grappa: ja näitä sitten kans’ on miljoona erilaista halvasta pontikasta vuosia tynnyreissä säilöttyihin satakin euroa pullo maksaviin herkkuihin

• maisemat ja mäet: Mielenkiintoinen on tämä maastonmuoto täällä suunnalla. Pohjoiseen mentäessä alkaa 10 km:n päässä sadan kilometrin ihan lätty tasanko aina alppeihin asti. Nää mäet nousevat ihan kuin tyhjästä muodostaen Barolon ja Barbarescon viinialueet. Näiden mäkisten  alueiden ulkopuolella viininviljely loppuu kuin veitsellä leikaten
• pyöräily: erittäin suositun oloista. Varsinkin maantiellä tulee vastaa jos jonkun ikäistä  ketjunpyörittäjää. Ja hulluimmat tietenkin polkivat ylös Sestriereen yli kahteen kilometriin.
• erinomainen ruoka: oikeastaan kaikki mitä maistoimme oli herkullista: risotot, pastat, lihat, kalat, vihannekset, hedelmät. Mutta paras kaikista mauista oli tuore, vasta puusta pudonnut aprikoosi kesken helteisen maastopyörälenkin.
• ihmiset tervehtivät kaikkia: ciao, salve, buongiorno, arrivirederci ainakin kannattaa opetella. Joka paikkaa mihin menee ihmiset tervehtivät. Jopa vastaan tulevat pyöräilijät huudahtavat ciao
• englannin kielen taito rajoittuu lähinnä turistikauppoihin (ei esim. ravintoloihin), mutta jo muutamalla sanalla pärjää , ”un bicchiere di vino bianco, per favore”
• kuuma on italian kesä: kylmä ei päässyt tulemaan missään vaiheessa eikä viikossa kyllä yli 30 asteen helteeseen totu
• Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut Italian visiitti ilman yhtään isompaa pettymystä – iloisia yllätyksiä päivittäin

Kiitokset kuuluvat tietenkin myös Bonan perheelle, joka meitä majoitti tämän viikon mukavassa Bed & Breakfast paikassaan.

Eilinen aamupäivä/päivä kului muutaman kymmenen kilometrin päästä löytyvästä outlet kylässä. Samassa paikassa oli myös "retail park" ja keskisuuri ostoskeskus. Kamaa ja rättejä oli joka lähtöön ja taisi sieltä jotakin mukaankin jäädä.

Onkos tämä nyt kenkäfriikin taivas ?

Takaisinpäin ajelimme melko mäkistä reittiä, joka kävi parhaimmillaan yli 800 metrin korkeudessa. Maisemat olivat jälleen kerran mahtavat. Ihmettelemään kyllä jäin miksi viininviljelys loppui kuin seinään alle 10 km:n päässä Barolosta länteen. Maisemat olivat suunnilleen samanlaiset, mutta viiniköynnösten sijaan rinteillä kasvoi lähinnä pähkinäpuita ja viljaa.

Illalla löysimme pienen, hiukan sivussa olevan ravintolan. Olimme pitkään paikan ainoat asiakkaat ja palvelu oli sen mukaista. Saimme kaiken huomion. Alkupalaksi isäntä suositteli jotakin listan ulkopuolelta (sen verran ymmärsin selityksestä). Annos osoittautui jonkinlaiseksi paikalliseksi kinkuksi tai oikeastaan kyllä näytti enemmän vasikan lihalta, joka oli kuorrutettu oliiviöljyllä sekä parmesanilla. Pääruoaksi tilasin päivän kalan (grillattua miekkakalaa) ja Tiina puolestaa otti tuon "Tagliere di Formaggi" ...

... ja tältä annos näytti.

Tagliere di formaggi

Ja sitten tähän päivään. Lauantai on markkinapäivä Albassa. Jo viikon aikan kummastelimme mikä ihmeellinen katettu parkkipaikka yhdellä kaupungin aukioista oikein on. No sehän tietenkin osoittautui markkinatoriksi. Vähän pitempään käveltyämme huomasimme koko kaupungin olevan yhtä suurta markkina-aluetta. Myyntipöytiä oli niin aukioilla kuin myös kujillakin. Tarjolla oli paikallisien tuottajien hedelmiä, vihanneksia, juustoja, lihoja, kukkia, viinejä ... ja tietenkin rättejä jos jonkinlaisia. Tiina sortui ostamaan neljä mekkoa yhteishintaa 38€. 

Minä taas keskityin lähinnä juomiin ..

"Camelback", kuvassa on siis 8 pulloa viiniä (repussa 3)

Mukaan jäi myös illan ruoka - grillattuja kaninkoipia (siis kani ei kana). Mukaan haudutin paikallisessa valkoviinissä, paikallisessa pestossa ja paikallisessa hunajassa paikallisia vihanneksia. Ruoka huuhtoitui alas hyvin paikallisella Nebbiolo di Alba 2009:llä.

Illalla lähdimme vielä katselemaan lauantai-illan menoa kaupungilla. Väkeä oli liikkeellä vauvasta vaariin. Pääaukiolla oli menossa nukketeatteriesityksiä ja alle kouluikäiset lapset olivat innoisaan katsomossa vielä yhdentoista jälkeen illalla. Suomalaisten lasten nukkuma-aika lienee hiukan aikaisemmin.Voi olla, että esityksiä oli vielä myöhemminkin, mutta meille tuli jo nukkumaan menoaika vastaan.