Eilinen tiistai oli pääosin matkapäivä. Siirryimme Italiasta Ranskan puolelle yli alppien. 

Korkein sola oli hiukan yli 2000 metrissä.

Moottorilla jarruttaen laskeuduimme alas ohi Grenoblen kohti keskiviikkoista kohdetta Culozin pikkukaupunkia. Katselimme paikkaa autolle ja missä Tourin etappia kannatta keskiviikkona katsoa. Olin alustavasti suunnitellut meidän kipuavan tietylle kielekkeelle vuoren rinteellä (siis sinne kyllä menee tie ja myös Tourin reitti), mutta korkean paikan kammoisena päätimme jäädä hiukan turvallisemmalta näyttävälle tasolle. Rinteillä näkyi jo siellä tällä asuntoautoja reitin varrella.

Matka jatkui kohti keskiviikon etapin lähtökaupunkia Maconia. Ensin pikaisesti evästä seuraavan päivän varalle hotellin viereisestä Carrefourista.

Tällä matkalla huomasimme viereisissä hotelleissa majoittuvat joukkueet.

Tämän jälkeen kohti kaupungin keskustaa katsomaan millaista menoa Tour siellä aiheuttaa ja aiheuttihan se. Suuri osa vanhasta keskustasta oli varattu kaikenlaisten paikallisten herkkujen esittelyyn ja lisäksi siellä täällä kaikenlaisia esityksiä. Ja pakkohan Ranskassa oli sammakon reisiä saada. Mikä vain maistuu hyvältä kunhan valkosipulia, persiljaa, suolaa ja rasvaa on tarpeeksi – nam. Tarjolla oli makkaroiden, juustojen, sun muiden herkkujen lisäksi tietenkin paikallisia viinejä.

Tänä aamuna  aikaisin nokka takaisin kohti Culozia. Auto parkkiin, pyörät alle ja mäkeen. 

Nousimme mäkeä noin pari kilometriä, mikä 10%:n jyrkkyydellä tarkoittaa noin paria sataa metriä. Valitsimme paikat suht’ jyrkästä kohdasta, jotta kilpailijat ajaisivat hiukan hiljemmin ohi. Olimme paikalla noin puoli kaksitoista emmekä olleet läheskään ensimmäiset. Viereiset jenkit olivat kivunneet paikalle 7:30 aamulla ja jos paikalle olisi halunnut tulla asuntoautolla, niin parhaat paikat olivat menneet varmaankin paria päivää aikaisemmin.

Ja sitten alkoi odottelu. Väkeä lappasi ohi kohti ylempiä reitin osia: pyörillä varmaankin useita satoja ja loput kävelemällä. 

Kaikilla tuntui olevan iloinen ja odottava mieli. Ohi meni muutama suomalainenkin, jotka jäivät juttelemaan hetkeksi nähtyään esillä olevat Suomen lippumme. Kolmen tunnin pikaisen odottelun jälkeen paikalle saapui ns. karavaani: yli sata erilaista moottoriajoneuvoa mitä mielikuvituksellisimmin rakennettuja hökötyksiä, joista heiteltiin kaikenlaista pikkukamaa kuten avaimenperiä, juomia, magneetteja, lippiksiä, jne. Ja ihmiset juoksivat kaman perässä (ja me joukossa).

Neljä tuntia kulunut ja nyt näkyy jo rinteen alaosassa irtiottoporukka. Ei aikaakaan kun he ovat jo kohdalla: tuossa meni ainakin Voeckler (joka muuten sitten lopulta voitti etapin), mutta muita noin 20 miehestä ei ehtinyt tunnistaa. 

Muutamia minuutteja ja pääjoukko nousee kohdalle: Wiggins, Evans nyt ainakin. Pienen hetken päästä hiukan pienempi joukko: Schleck vasta täällä? 

Muutaman minuutin päästä jo viimeinenkin kilpailija oli tuskissaan kivunnut ohi – ja siinä se sitten oli. Onkos tässä nyt mitään mieltä. Ensin odotetaan tuntikausia auringon paahteessa ja sitten muutamien sekuntien ajan kilpailijoita lappaa ohi sitä vauhtia, että vain muutaman ehtii tunnistaa. Ollen samaa mieltä kaikkien niiden muiden tuhansien tänään rinteessä olijoiden kanssa, että ei kai tässä mitään mieltä ole, mutta onhan tämä aivan suurenmoinen kokemus.

Ja illaksi takaisin Maconiin hotellille. Huomenna alkaa matka kohti Amsterdamia …